Hoito-ohjeita

  • Peruspintakäsittely

    Taonnan jälkeen kaikki TULIKOURA taontatuotteet kiillotetaan teräsharjaamalla. Pinta on tällöin metallinkirkas ja osa sisäkäyttöön tarkoitetuista tuotteista sekä korut jätetään sellaiseksi. Rauta saa aikanaan kauniin tumman patinoituneen pinnan, kunhan se ei pääse ruostumaan. Myöskään työkaluja ei pääsääntöisesti pintakäsitellä kuin teräsharjaamalla.

  • Pintakäsittelynä Grafiittivaha

    Grafiittivaha antaa taontatuotteelle antiikkisen ”ajan patinaa muistuttavan” pinnan. Grafiittivaha suojaa taontatuotetta ruostumiselta ja kestää kuumuutta aina 700 asteeseen saakka. Grafiittivaha ei kuitenkaan anna täydellistä suojaa ruostumista vastaan ja varsinkin ulkona olevat tuotteet ruostuvat ajan saatossa.

    HUOM!! Ennen grafiittivahatun taontatuotteen käyttöönottoa varmista talouspaperilla tai puuvillakankaalla pyyhkimällä, että vahaa ei enää tartu taontatuotteesta kodin tekstiileihin.

    Grafiittivahaa saa hyvin varustetuista rautakaupoista ja vahakäsittelyn voi tarvittaessa uusia itse vahavalmistajan ohjeiden mukaisesti. Myös öljyäminen auttaa raudan mustana pysymistä.

  • Pintakäsittelynä Tervapoltto

    Tervapoltto antaa taontatuotteelle puolihimmeän mustan tahraamattoman pinnan. Se suojaa taontatuotteita hyvin ruostumista vastaan, mutta pinta on herkkä kolhuille ja iskukohdat/hankautuvat kohdat ruostuvat ajan saatossa.

    Myös tervapolton voi toteuttaa kotioloissa, mutta vain avarissa ulkotiloissa. Poista ensin ruoste. Tämän jälkeen taontatuotetta lämmitetään kevyesti joko nuotion hiilloksen tai hiiligrillin hiilloksen päällä pitkävartisten pihtien avulla. Kuumentunut taontatuote upotetaan tervaan tai terva sivellään taontatuotteen pinnalle pensselillä. Rautaa ei saa kuumentaa liian kuumaksi, jolloin terva ei tartu upotettaessa tai siveltäessä vaan kiehuu pois taontatuotteen pinnasta. Tervalla käsitelty taontatuote lämmitetään uudestaan ja sitä kuivatetaan hiilloksella kunnes sen pinta ei enää ole tahmea eikä tahraa. Kuivuessaan terva höyryää ja pinta muuttuu kiiltävästä puolihimmeäksi.  Terva ei saa syttyä liekkeihin taontatuotteen pinnalla, sillä se palaa helposti pois. Vältä myös hiilloksen kohentamista kuivatuksen aikana, sillä epäpuhtaudet tarttuvat tahmeaan tervaan. Käsittely on hyvä tehdä 2-3 kertaa vahvan pinnoitteen aikaansaamiseksi.

Korut

Taontakoru ruostuu, jos se on tekemisissä kosteuden kanssa. Ota siis koru pois kun urheilet tai menet veteen (esim. suihku, sauna, uinti). Mikäli koru kuitenkin kastuu, niin kuivaa se huolellisesti ja irrota riipuksen kaulanaru/hihna siksi aikaa kunnes se on kuivunut. Näin korusi säilyy kauniina ja saa ajan saatossa tumman patinoituneen pinnan. Mikäli haluat säilyttää metallin kirkkauden käsittele koru tarvittaessa metallinkiillotusaineella.

Puukot ja veitset

Puukot ja veitset säilyttävät kauneutensa kun hoidat niitä oikein. Puukot ja veitset tulee aina puhdistaa ja kuivata käytön jälkeen. Tiskaaminen tehdään ilman pesuaineita kuumalla vedellä ja lopuksi kuivaus. Puuosat ja hiiliteräs eivät kestä konepesua eikä liotusta. Ethän laita puukkoa tuppeen, mikäli puukko tai tuppi on kostea, vaan annan niiden ensin kuivua erillään. Mikäli tuppi pääsee kastumaan läpimäräksi (muuttuu pehmeäksi), tulee puukko kuivata huolellisesti, teipata puukon terävä terä sekä kietoa koko puukko tiukasti tuorekelmuun 2-3 kierrosta ja työntää puukko perille tuppeen. Näin tuppi saa kuivua rauhassa 1-2 vuorokautta. Tuppea voi huoltaa käyttäen nahkarasvaa ja puiset kahvat on hyvä aika-ajoin käsitellä kuivuvalla puuöljyllä.

Kodin tarvikkeet

Kodin tarvikkeissa käytetään jonkin verran grafiittivahaa. Varsinkin kosteisiin tiloihin tulevat seinäkoukut ja muut tarvikkeet on hyvä käsitellä grafiittivahalla sen ruostetta vastaan antaman suojan takia. Muissa tiloissa käytettävät kodin tarvikkeet yleensä jätetään teräsharjatulle pinnalle ja niiden annetaan patinoitua ajan saatossa.

Helat

Helat tulevat useimmiten ulkokäyttöön ja ne pääosin pintakäsitellään terva-polttamalla tai grafiittivahalla. Yllä lisäinformaatiota tervapoltetun ja grafiittivahatun tuotteen ominaisuuksista.